Kuinka moni ihminen mahtaa olla oikeasti tietoinen siitä, ettei kaikilla vanhemmilla ole tarpeeksi velvollisuuksia?
Viime vuosina on ollut puheenaiheena nykyaikainen perhe, vanhemmat, hetero vanhemmat, samaa sukupuolta olevat vanhemmat, eronneet vanhemmat, yksinhuoltajat ja puheenaiheena ajoittain on myös isän oikeus tavata lastaan.
Jos nainen tulee raskaaksi suhteen ulkopuolella, suhteessa tai melkein minkälaisessa tilanteessa tahansa, on tilanne se, että lapsen isällä on oikeus lapseen. Oli lapsen isän tilanne minkälainen tahansa, on tällä oikeus tavata lastaan. Tarkoitan tilanteella työllisyystilannetta, mielenterveysongelmia tai esimerkiksi päihdeongelmia.
Jos isä ei ole kelvollinen, kykenevä kasvattamaan lasta, mutta itse haluaa lasta tavata, järjestetään lapselle ja isälle valvottu tapaaminen. Valvotussa tapaamisessa paikalla on sosiaalityöntekijä ja isä. Äiti ei tule paikalle. Uskoisin myös sen olevan mahdollista toisinpäin, jos siis lapsen kanssa asuva vanhempi on isä ja äiti lasta tapaava vanhempi. Lapsi on myös oikeutettu elatusmaksuun siltä vanhemmalta joka ei lapsen kanssa asu.
On siis kyse vanhemman oikeudesta tavata lasta ja velvollisuudesta maksaa muodollinen elatusmaksu. Varattomien elatusvelvollisten puolesta tämän maksaa valtio.
Asian jonka haluan nostaa esiin on: Lapsen oikeus tavata vanhempaansa. Oli tilanne mikä tahansa.
Kuinka moni ihminen mahtaa olla oikeasti tietoinen siitä, ettei kaikilla vanhemmilla ole tarpeeksi velvollisuuksia? Ainakaan minun mielestäni.
Tiesittekö tai oletteko ajatelleet, että Suomessa vanhempi saa täysin hylätä lapsensa, eikä ole teostaan mitenkään vastuussa? Tarkoitan siis tilannetta, jossa vanhempi tekee päätöksen hylätä lapsen johon on jo luonut suhteen. Vanhempi saa kertoa lapselle: ”En halua tavata sinua enää”, eikä ole tästä mitenkään vastuussa. Sen lisäksi, että vanhempi saa sanoa sen, hän saa myös tehdä näin. Hän saa toteuttaa kertomansa.
Lapselle tilanne ei ole ihan niin yksinkertainen. Lapsi menettää vanhemman johon on jo luonut luottamuksellisen suhteen. Sitten yhtä-äkkiä ei näe tai kuule tästä vanhemmasta enää. Tilanne on raju kriisi. Lapsi tuntee itsensä oikeutetusti hylätyksi.
Tulee häiriökäytöstä ihmisten parissa ja lapsi itkee itsensä uneen. Rajuimmissa tilanteissa, joissa lapsi voi huonosti, hän makaa liikkumatta vuoteessa, repii hiuksia irti päästä, viiltelee itseään tai sairastuu vakavampiin mielenterveysongelmiin. Edessä on kuukausien ja vuosien kierre terapeuteilla ja lääkäreillä. Olemme luultavasti kaikki kuulleet ongelmista joita lapsilla on. Asia jonka olen työssäni oppinut ja äitinä kokenut on, että lapsella on aikuisen kaipuu. Vaikka esimerkiksi teini-ikäinen lapsi huutaa vihaavansa vanhempiaan, asia yleensä rauhoittuu, kun tämä on saanut olla vanhempiensa kanssa.
Toisin myös esiin, ettei lapsensa hylännyt vanhempi aina ole heikoista olosuhteista. On olemassa urakeskeisiä vanhempia, jotka kertakaikkisesti eivät tuhlaa ajatuksia lapseensa. On olemassa myös erotilanteita, jossa oma paha olo puretaan lapseen ja tämä hylätään eron seurauksena. Kun puhutaan lapsen hylänneestä vanhemmasta, minun mielestäni on kummallista, että vanhempi aiheuttaa tällaista henkistä väkivaltaa omalle lapselleen, ihmiselle joka on rakentanut luonnollisen luottamussuhteen häneen. Vielä kummallisempaa on se, ettei hän ole tämänkaltaisesta henkisestä vakivallasta mitenkään vastuussa. Ainoastaan elatusmaksut on maksettava. Tämä on hyvin älyttömän pieni asia edes mainita tällaisen trauman yhteydessä.
Käsitän, etteivät kaikki vanhemmat kertakaikkisesti kykene vanhemmiksi, mutta joitakin velvollisuuksia heilläkin tulisi olla. Jos vanhempi on oikeutettu tapaamaan lastaan vaikka hän ei kykene vanhemmaksi, miksi hän ei ole siihen velvollinen? Vaikkapa näissä samoissa olosuhteissa, joissa tapaamiset muutoinkin toteutetaan eli paikalla on sosiaalityöntekijä? Tai miksei tällaisen hyvin selvän henkisen väkivallan aiheuttamisesta ole suurempaa taloudellista vastuuta?
Minulla ei ole tarjota ratkaisua tähän asiaan ja siksi toivonkin tästä asiasta erittäin äänekästä keskustelua. Varsinkin tämän kokeneet, puhukaa. Puhukaa lastenne kanssa ja antakaa lapsenne äänen kuulua.