top of page

Syreenisiirappia

Facebook ystäväni Lotte Mäkinen oli laittanut storyynsä kuvan syreeninkukista, jotka olivat vedessä. Kuva näytti mielenkiintoiselta, joten kysäisin, että mitä hän mahtaakaan oikein puuhailla? "Syreenisiirappia" oli vastaus.

Kiinnostuin lisää. Siis mitä ihmettä? Syreenistä vai? Lotte kertoi minulle, että tekee myös tuoksupusseja saunaan ja laittoi kuvan. Kerroin hänelle heti, että myös minun on tuota pakko kokeilla.

Syreeni
Syreeni


Eilen töiden jälkeen poimin kotimatkalla syreenin oksia ja päätin, että siirappi menee heti kokeiluun. Olin etukäteen selvittänyt, että myös syreenisokeri on hyvää. Esimerkiksi teen kanssa.

En ole ennen syönyt kukkia, mutta nyt olen saanut inspiraation kukkatouhuille. Aion maistaa kukkia ja käyttää niitä leipomisessa.


Eilinen projekti oli oikeastaan aika helppo.

Ihan ensin irrotimme kukat irti ja teimme syreenisokeria. Syreenisokeri kannattaa laittaa purkkiin, jossa on kansi, jotta aromit tarttuvat sokeriin. Syreenin kukat myös tummuvat nopeasti irrottamisen jälkeen. Kannattaa muistaa myös, että kukkia irti nyppiessä seuraa, että tuleeko pienen pieniä itikoita ja siistii ne pois.


Syreenisokeri
Syreenisokeri


Olin selvittänyt, että syreenisiirappi kannattaa tehdä sitruunan ja mustikoiden kanssa. Niitä ei minulla ollut, joten tein vain siirappia, jossa oli sokeria ja syreenin kukkia. Koko projekti ei vie paljon aikaa, mutta oli sitä jännittävämpi.

Laitoin vettä pienen kattilan pohjalle ja veden joukkoon sokeria. Ohje on, että sokeri + vesi ensin lämmitetään ja sitten kukat päälle. Kukat tummuvat nopeasti, enkä uskaltanut pitää niitä kauan siinä vedessä. Tuoksusta tuli myös aika jännä.


2dl sokeria

2 dl vettä

2dl kukkia.

Mustikoita oman maun mukaan.


Seuraavalla kerralla laitan alkuun vain hiukan, vaikka vain puolet vettä ja lisään myöhemmin lisää, mikäli sille on tarvetta, ettei seos ole löysää. Mustikoiden määrä on oman maun mukaan, mitä siis nyt en laittanut laisinkaan. Olenkin sitä mieltä, että nyt sain aidon syreenin maun testiin.

Kun siis kukat tummuivat siivilöin ne aika äkkiä pois. Hiukan aikaa jatkoin lämpimän veden sekoittamista hellalla. Sen jälkeen siivilöin vielä uudestaan seoksen ja kaadoin sen purkkiin. Kansi kiinni.


Jännitti ihan kamalasti ja

hetken olin jopa sitä mieltä, etten tule maistamaan siirappia.


Istuin keittiön pöydän vieressä ja katselin purkkia hetken verran. Rohkaisin mieleni ja pyysin pojaltani lusikan ja maistoin: Siirapista tuli todella hyvää, aivan kuin kukkien makuista karkkilitkua, jota se siis onkin.


Syreenisiirappi
Syreenisiirappi

Purkki meni jääkaappiin ja nyt sitä sitten voi käyttää makeutusaineena. Uskoisin sen sopivan esimerkiksi jäätelön päälle, lättyihin ja juomiin. ”Karkkillitku” on sen verran löysää, että se sopii jopa kylmiin juomiin joukkoon. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.


Ehkä teen drinksuja viikonloppuna. Syreenisiirappiani, Giniä ja vichyä?


Ystäväni Laura Kouvo oli videopuhelun muodossa koko ajan hengessä mukana ja muokkasi ottamiani, julkaistuja kuvia valoisimmiksi. Kiitos siitä.





Syreenin kukkasia nypittynä
Syreenin kukkasia nypittynä

bottom of page