top of page

Itseään toteuttava ennustus

Sen kanssa kannattaa olla varovainen.

Siitä voi olla iso apu tai se voi tehdä tuhoa. Mistä sitten on oikein kyse?


Oikean itseään toetuttavan ennusteen on luonut/ keksinyt sosiologi Robert K. Merton. Aivan kokonaan siitä tässä nyt ei kuitenkaan ole kyse. Vaikka vahvasti sinnepäin. Minun puhuessani itseään toteuttavassa ennustuksessa on kyse oman alitajunnan voimasta ja sen mukaan toimimisesta.

Olen puhunut tästä kotona ja aina ensimmäinen reaktio on, että höpö höpö oletpa sinä hassu, mutta asiaa tarkemmin pohdiskellessa siinä on järkeä. Itseasiassa ensimmäisenä tästä ajatuksesta minulle sanoi äitini, varoittaessaan minua, etten liiallisella skeptisyydellä tuhoa sen hetkistä hyvää asiaa mikä minulla oli menossa.


Puhuessani itseään toetuttavasta ennustuksesta

tarkoitan siis alitajuntaa ja sitä miten pikkuhiljaa

alat alitajuisesti toimimaan oman haaveesi eteen.


Eli kuvitellaan, että käyt töissä ja sinulla olisi varaa ostaa oma koti. Et kuitenkaan ole tarpeeksi rohkea. Joten päätät, ettet osta asuntoa. Kuitenkin välillä käyt netissä katsomassa ilmoituksia asunnoista. Evästeet tuovat mainoksia puhelimeesi. Pian sanot haaveesi ääneen jollekin ja kohta olet tarpeeksi rohkea menemään ensimmäiseen asuntoesittelyyn. Onnea uuden asunnon omistajalle.


Olet ollut kauan sinkku ja toivonut, että löytäisit jonkun. Kuitenkin olet pettynyt ettet ole löytänyt ketään ja murjotat, kunnes joku sanoo, että hymysi on kaunis, löydät kyllä jonkun. Alat hymyilemään enemmän ja ajattelet, että ehkä sittenkin. Hymysi kiinnittää toisten huomion ja pian joku pyytää sinua ulos. Kohta päätätte hääpäivän.


Tarpeeksi monta kertaa, kun sanot itsellesi "Minä pystyn siihen".

Uskot, että pystyt.

Tuntui se aluksi kuinka vaikealta tahansa.


Minun kohdallani se oli koulu. Sain päähäni lukea sairaanhoitajaksi, mutta en tiennyt siitä mitään. Miten sinne kouluun edes haetaan? Puhuin kavereille, he eivät tienneet asiasta mitään. Yksi kaunis ilta istuin koneella ja aloin selvittää miten kouluun haetaan. Törmäsin englanninkieliseen linjaan ja aloin kääntää ilmoitusta. Seuraavana päivänä olin laittanut hakemuksen. Asia oli pikkuhiljaa kypsynyt päässä ja mielessä. Mitä jos? Ja ennen, kuin tajusinkaan mitä olin tehnyt sain kutsun pääsykokeeseen.


Vahinko vain, se toimii myös toisinpäin.

Kuvitellaan, että olet parisuhteessa ja kumppanisi haluaa muuttaa yhteen. Muutatte yhteen, mutta päätät pitää oman asuntosi ”varalla”, jospa jotain sattuukin. Alitajuisesti et silloin kokonaan antaudu suhteeseen ja se on vaarassa kariutua. Tässä ennuste toimii negatiiviseen suuntaan.


Ihmisen ollessa skeptinen ja liian varovainen tuhoaa hän sen hyvän jota on saavuttamassa.

Itseään toteuttavan ennustuksen voi valjastaa alitajuntansa voimaksi ja käyttää sitä hyväksi.

Tiedät, että sinulla on jonkin haave, muttet uskalla tehdä mitään. No ei se mitään.

Ota ensin yksi pieni askel eteenpäin... sitten toinen ja alitajuntasi tarttuu siihen. Pyörät lähtevät pyörimään. Vauvakuumeiselle käy lehtitelineestä ostettu vauvalehti joka jää pyörimään olohuoneen pöydälle.


Onko tämä höpöhöpöä? Sen saat päättää itse.

bottom of page